Metsäteollisuus ottaa huomioon ympäristönäkökohdat sitten kun niiden laiminlyönnin kustannukset ovat suuremmat kuin huomioonottamisen

Kun lapsena asuin Virolahdella, yli kaksikymmentä kilometriä lähimmästä sellutehtaasta Summassa, länsituulet olivat epämieluisia. Silloin nimittäin Summa haisi – ja niin kovasti, että siitä saattoi tulla huono olo. No, me emme sentään asuneet Lappeenrannassa, missä sellutehtaat haisivat aina. Etelä-Saimaan vesi Lappeenrannan-Imatran alueella haisi ja vaahtosi, eikä kaloja elänyt lainkaan alle kymmenen kilometrin päässä tehtaiden jätevesien päästöputkista. Kun jotkut luonnonsuojelijat toivat esiin huolensa ympäristön tilasta, erityisesti tehdasjohto mutta myös yleinen mielipide piti heitä haihattelijoina. ”Metsäteollisuudella ei ole varaa kalliisiin vesien ja ilmansuojelutoimenpiteisiin.”

Jaa, ei ollut varaa. Mieli muuttui sangen nopeasti, kun englantilaiset ja keskieurooppalaiset sanomalehtien lukijat rupesivat painostamaan lehtitaloja. Heille kelpasivat vain lehdet, jotka oli painettu paperille, joka oli tuotettu parhaita vesien ja ilmansuojelun normeja noudattavissa tehtaissa. Kun paperintuottajien tärkeimmät asiakkaat uhkasivat lopettaa paperin oston, metsäteollisuus teki nopealla aikataululla tuotantoprosessien muutoksia ja rakensi vedenpuhdistuslaitoksia: rahaa oli sittenkin. Kaikki puunjalostusteollisuuden lähistöllä elävät ihmiset ja tehtaiden alapuolisissa vesistöissä elävät eliöt kiittivät toimista. Lappeenrannassakaan ilma ei haise ja kalaa saa.

Nämä muistelut tulivat mieleeni nyt, kun ensin häikäilemätön raakkupuron tuhoaminen metsänhakkuun yhteydessä paljastui ja sitten osoittautui, että ympäristönsuojeluohjeita ei ollut noudatettu parissa aiemmassakaan kohteessa. Mahtaakohan tässäkin olla kyseessä se, että ”metsäteollisuudella ei ole varaa” kiinnittää huomiota lillukanvarsiin puuraaka-ainetta hankittaessa. Voikin olla, että tämä suuren huomion saanut ympäristöohjeistuksen laiminlyönti on merkittävä edistysaskel ympäristönäkökohtien huomioonottamiselle. Tuskin mikään yhtiö kehtaa tämän jälkeen laiminlyödä ympäristöä puunhankinnassa. Muistelut osoittavat kyllä senkin, että asioita ympäristön hyväksi ei tehdä silloin kun ne olisivat mahdollisia, vaan vasta silloin kun ne aiheuttaisivat taloudellisia tappioita. Veikkaanpa, että jos raakkupurolla ei olisi tehty niin räikeää ympäristörikosta, ympäristölaiminlyönnit puun hankinnassa olisivat saaneet kaikessa hiljaisuudessa jatkua kustannusten säästämiseksi.