Metsäteollisuus ottaa huomioon ympäristönäkökohdat sitten kun niiden laiminlyönnin kustannukset ovat suuremmat kuin huomioonottamisen

Tiistai 3.9.2024 klo 14.18 - Mikko Nikinmaa

Kun lapsena asuin Virolahdella, yli kaksikymmentä kilometriä lähimmästä sellutehtaasta Summassa, länsituulet olivat epämieluisia. Silloin nimittäin Summa haisi – ja niin kovasti, että siitä saattoi tulla huono olo. No, me emme sentään asuneet Lappeenrannassa, missä sellutehtaat haisivat aina. Etelä-Saimaan vesi Lappeenrannan-Imatran alueella haisi ja vaahtosi, eikä kaloja elänyt lainkaan alle kymmenen kilometrin päässä tehtaiden jätevesien päästöputkista. Kun jotkut luonnonsuojelijat toivat esiin huolensa ympäristön tilasta, erityisesti tehdasjohto mutta myös yleinen mielipide piti heitä haihattelijoina. ”Metsäteollisuudella ei ole varaa kalliisiin vesien ja ilmansuojelutoimenpiteisiin.”

Jaa, ei ollut varaa. Mieli muuttui sangen nopeasti, kun englantilaiset ja keskieurooppalaiset sanomalehtien lukijat rupesivat painostamaan lehtitaloja. Heille kelpasivat vain lehdet, jotka oli painettu paperille, joka oli tuotettu parhaita vesien ja ilmansuojelun normeja noudattavissa tehtaissa. Kun paperintuottajien tärkeimmät asiakkaat uhkasivat lopettaa paperin oston, metsäteollisuus teki nopealla aikataululla tuotantoprosessien muutoksia ja rakensi vedenpuhdistuslaitoksia: rahaa oli sittenkin. Kaikki puunjalostusteollisuuden lähistöllä elävät ihmiset ja tehtaiden alapuolisissa vesistöissä elävät eliöt kiittivät toimista. Lappeenrannassakaan ilma ei haise ja kalaa saa.

Nämä muistelut tulivat mieleeni nyt, kun ensin häikäilemätön raakkupuron tuhoaminen metsänhakkuun yhteydessä paljastui ja sitten osoittautui, että ympäristönsuojeluohjeita ei ollut noudatettu parissa aiemmassakaan kohteessa. Mahtaakohan tässäkin olla kyseessä se, että ”metsäteollisuudella ei ole varaa” kiinnittää huomiota lillukanvarsiin puuraaka-ainetta hankittaessa. Voikin olla, että tämä suuren huomion saanut ympäristöohjeistuksen laiminlyönti on merkittävä edistysaskel ympäristönäkökohtien huomioonottamiselle. Tuskin mikään yhtiö kehtaa tämän jälkeen laiminlyödä ympäristöä puunhankinnassa. Muistelut osoittavat kyllä senkin, että asioita ympäristön hyväksi ei tehdä silloin kun ne olisivat mahdollisia, vaan vasta silloin kun ne aiheuttaisivat taloudellisia tappioita. Veikkaanpa, että jos raakkupurolla ei olisi tehty niin räikeää ympäristörikosta, ympäristölaiminlyönnit puun hankinnassa olisivat saaneet kaikessa hiljaisuudessa jatkua kustannusten säästämiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, vesiensuojelu, luontokato, raakku

EU:n luonnon ennallistamisasetus hyväksyttiin: suuri voitto luonnolle

Maanantai 17.6.2024 klo 20.02 - Mikko Nikinmaa

Tämänhetkinen hallitus ja keskustapuolue ovat voimakkaasti vastustaneet EU:n luonnon ennallistamisasetusta sanoen, että se puuttuu metsäpolitiikkaan ja metsänhoitoon, joka Suomessa osataan paremmin kuin muualla Euroopassa. Sitä paitsi, heidän mukaansa se puuttuu yksityisomistuksen suojaan. No, jälkimmäisen väitteen voi helposti kumota sillä, että eihän omistaminen saa perustua siihen, että ympäristöarvot laiminlyödään. Saahan tontin omistajakin uhkasakkoa (ainakin periaatteessa), jos ei hoida omistustaan. Suomalainen metsänhoito on aivan liikaa perustunut puupeltoajatteluun, jossa ainut metsän tarkoitus on puun kasvatus metsäteollisuuden tarpeisiin. Luonnon ennallistamisasetuksen päämääränä on vaikuttaa siihen, että riittävä määrä (20 %) ympäristöistä palautettaisiin aikaisempaan tilaansa. Tämä ei suinkaan koske vain metsäympäristöä, vaan vesistöjä, rantoja, peltomaita jne. Kuinka voi olla niin, että ne konservatiiviset tahot, jotka eniten haluavat kaiken palaavan 1960-luvulle, vastustavat jyrkästi sitä, että luontoa ennallistettaisiin sellaiseksi kuin se oli silloin.

Metsänhoidon nimissä on metsiä ja soita ojitettu ja lannoitettu. Tämän seurauksena metsien ravinteet ovat valuneet järviin ja Itämereen sade- ja sulamisvesien mukana, mikä onkin yksi Itämeren rehevöitymisen merkittävistä syistä. Metsien ja soiden ennallistaminen vähentäisi ravinteiden valumista alapuolisiin vesistöihin, pienentäisi metaanipäästöjä ja lisäisi hiilen sidontaa pitkällä aikavälillä. Lisäksi se pienentäisi kevättulvia, joita soiden ja metsien ojitus on selkeästi suurentanut. Myös metalli-ionien pitoisuuden nousu vesissä, mikä aiheuttaa arvokalojen ja simpukoiden lisääntymishäiriöitä, vähenee. Kaikki edellä esitetyt asiat ovat selvästi hyötyjä, jotka koituvat luonnon ennallistamisesta. Kun hallitus ja Keskusta ovat suureen ääneen huutaneet siitä, että luonnon ennallistamisesta koituu kohtuuttomia kustannuksia Suomelle, näitä hyötyjä ei ole vähennetty kustannuksista. Lisäksi hyödyt ovat Suomelle spesifisiä, joten luonnon ennallistamisen hintalappu on paljon pienempi ja Suomen kannalta edullisempi kuin asetusta vastustavien tahojen esittämä.

Metsien lisäksi ennallistaminen koskee vesistöjä, perinneympäristöjä yms. Esimerkinomaisesti jokien ennallistaminen niin, että vaelluskalat pääsevät taas nousemaan niihin lisääntymään, on asetuksen alaista toimintaa. Tämäkin on pitkän päälle taloudellista hyötyä tuottavaa, kun se mahdollistaa kalastusmatkailun. Myös rantojen ja perinneympäristöjen ennallistaminen lisää niiden matkailuarvoa. Niinpä, tuntuukin siltä, että EU:n luonnon ennallistamisasetuksen vastustamisessa on koko ajan maksimoitu kustannuksia ja jätetty huomiotta koituvat hyödyt. Minusta on yllättävää, että uutismedioiden seuraajalle on helposti jäänyt se vaikutelma, että vastuulliset suomalaiset vastustavat asetusta ja sen kannattajat ovat kaupunkilaisia vihervassareita.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: metsänhoito, vesiensuojelu, ojitukset, jokien kunnostus